Kun olin viisi , lähdimme äidin kanssa pohjoiseen paremman elämän toivossa . Meille sanottiin että täällä kaikki olisi hyvin , mutta nyt vain raadamme ja silti saamme vain paskaa niskaamme . Kai se on jokaisen suomalaisen tulevaisuus . Ja ulkomaalaisien jotka ovat tänne paenneet , nälkää ja kurjuutta . Kun ajattelee että kaikki on hyvin , tapahtuu taas jotain . Eipäkai täällä voi elää unelmaansa . Kai minulla sentään jotain toivoa on ? Ei , ei ole . Niin minulle sanottiin . Pitäisi olla lahjakas että pääsisi tässä yhteiskunnassa nousemaan siivilleen . Erottumaan joukosta . Olemaan erikoinen . Minulla ei ole paikkaa mihin pääsisi pakoon niitä ilkeitä katseita ihoni värin takia . Minulla oli paikka missä oli hyvä olla . Missä pääsi unohtamaan KAIKEN . Mutta nyt sekin on vallattu . Kaikki viety . Eikö minulle anneta vähän armoa , toivoa , ennen kuin minut murskataan . Niin kuin muutkin jotka tässä maassa elävät . Sellaista on elämä yhteiskunnan murskaamana tasaisena harmaana massana jossa värejä ei tunneta .
Tarinan kirjoittaja - Anna
Tarinan kirjoittaja - Anna
